Suomi-konepistooli

Yleistä

Suomi-konepistooli m/31 oli suomalaisen asesuunnittelijan Aimo Lahden kehittämä 9 mm:n konepistooli, joka hyväksyttiin Suomen puolustusvoimien käyttöön vuonna 1931. Ase kuului suomalaisen aseteollisuuden merkittävimpiin sotienvälisen ajan saavutuksiin, ja siitä muodostui yksi Suomen armeijan tunnetuimmista jalkaväkiaseista toisen maailmansodan aikana.

Suomi-konepistoolin rakenteessa korostuivat mekaaninen kestävyys, toimintavarmuus ja ampumatarkkuus. Aseen vankkarakenteinen valmistustapa ja suhteellisen suuri massa tekivät siitä kestävän, mutta samalla verrattain raskaan jalkaväkiaseen. Paino vähensi osaltaan rekyylin vaikutusta ja helpotti aseen hallintaa erityisesti sarjatulella. Huolellisesti valmistetun rakenteensa ansiosta Suomi-konepistoolia pidettiin aikakautensa konepistoolien joukossa poikkeuksellisen tarkkana ja luotettavana aseena.

Aseen tulivoimaa lisäsi erityisesti 70 patruunan rumpulipas, joka mahdollisti suhteellisen pitkäkestoisen sarjatulen ilman jatkuvaa lippaanvaihtoa. Suuren lipaskapasiteetin ja hallittavan sarjatulen ansiosta Suomi-konepistooli soveltui erityisen hyvin lyhyillä ampumaetäisyyksillä käytäviin taisteluihin. Sen käyttöominaisuudet korostuivat suomalaiselle sotatoimialueelle tyypillisessä metsäisessä ja peitteisessä maastossa sekä taisteluhaudoissa, lähitaistelutilanteissa ja hyökkäysoperaatioissa.

Talvisota

Talvisodan (1939–1940) aikana Suomi-konepistooli saavutti huomattavan maineen suomalaisen jalkaväen tehokkaana lähitaisteluaseena. Erityisesti metsämaastossa toteutetuissa väijytyksissä ja mottitaisteluissa sen suuri hetkellinen tulivoima tarjosi merkittävän taktisen edun. Asetta on myöhemmässä sotahistoriallisessa kirjallisuudessa pidetty yhtenä talvisodan suomalaisen taistelumenestyksen symboleista. Sen todellista vaikutusta sodan lopputulokseen on kuitenkin tarkasteltava suhteessa käytettävissä olleiden aseiden määrään, joukkojen koulutukseen, taktisiin toimintamenetelmiin ja vallitseviin taisteluolosuhteisiin.

Talvisodan alkaessa Suomi-konepistooleja oli Suomen armeijan käytössä vielä suhteellisen vähän, eikä niitä kyetty jakamaan kattavasti kaikille joukoille. Tästä huolimatta aseesta saadut myönteiset käyttökokemukset vahvistivat konepistoolien asemaa suomalaisen jalkaväen aseistuksessa ja vaikuttivat niiden myöhempään hankintaan sekä taktiseen käyttöön jatkosodan aikana.

Talvisodan jälkeen

Talvisodan (1939–1940) aikana saadut kokemukset osoittivat Suomi-konepistoolin huomattavan taktisen merkityksen erityisesti lähietäisyyksillä käytävissä jalkaväkitaisteluissa. Sodan päätyttyä Suomen puolustusvoimat ryhtyi tehostamaan konepistoolien hankintaa ja tuotantoa tavoitteena parantaa jalkaväkijoukkojen tulivoimaa. Tikkakosken tehtaalla valmistuskapasiteettia lisättiin, minkä seurauksena jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941 Suomen asevoimien käytettävissä oli noin 9 000 Suomi-konepistoolia.

Jatkosota

atkosodan (1941–1944) aikana Suomi-konepistoolien valmistus jatkui huomattavasti sotaa edeltänyttä ajanjaksoa laajamittaisempana. Tikkakosken tehtaalla valmistettiin kaikkiaan lähes 80 000 Suomi-konepistoolia, joista merkittävä osa toimitettiin Suomen puolustusvoimille. Kotimaisen käytön lisäksi ase saavutti huomattavaa kansainvälistä kiinnostusta, ja niitä toimitettiin ulkomaille arviolta noin 20 000 kappaletta. Vientimaita olivat muun muassa Ruotsi ja Sveitsi. Suomi-konepistoolin rakenteeseen perustuvia aseita valmistettiin myös lisenssillä ulkomailla, esimerkiksi Tanskassa. Kansainvälinen kysyntä kuvastaa suomalaisen asesuunnittelun teknistä tasoa ja Suomi-konepistoolin saavuttamaa mainetta aikakautensa sotilasaseena.

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Suomi-konepistooli säilyi Suomen puolustusvoimien keskeisenä jalkaväkiaseena. Elokuussa 1951 puolustusvoimien materiaalikirjanpidossa oli noin 22 300 kappaletta alkuperäistä m/31 I -mallia sekä noin 27 800 kappaletta suujarrulla varustettua m/31 II -mallia (SJR). Näiden lisäksi varastoissa oli noin 500 kappaletta linnoitus- ja korsukäyttöön tarkoitettua m/31-korsumallia. Kirjanpidon perusteella puolustusvoimien hallussa oli tuolloin yhteensä noin 50 600 Suomi-konepistoolia.

Toiminta ja ominaisuudet

Suomi-konepistooli m/31 on massasulkutoiminen (blowback), 9×19mm Parabellum-patruunaa käyttävä automaattinen käsiase. Sen toimintaperiaate perustuu vapaan lukon massaan ja palautinjousen voimaan, jotka hidastavat lukon avautumista laukaisutapahtuman aikana. Ase toimii avoimelta lukolta, ja sen mekanismi huolehtii automaattisesti patruunan syöttämisestä, laukaisusta, hylsyn poistamisesta ja seuraavan patruunan lataamisesta.

Suomi-konepistoolissa on kolmiasentoinen tulenvalitsin, jonka avulla ampuja voi valita kertatulen, sarjatulen tai varmistetun tilan. Valitsimen etuasento mahdollistaa jatkuvan sarjatulen, keskiasento kertatulen ja taka-asento varmistaa aseen. Tulenvalitsimen rakenne mahdollistaa siten aseen käytön erilaisissa taistelutilanteissa, joissa tulenkäytön hallinta ja ampumatarvikkeiden kulutuksen sääntely ovat keskeisiä tekijöitä.

Aseen kokonaispituus on 870 millimetriä ja piipun pituus 314 millimetriä. Ilman lipasta Suomi-konepistooli painaa noin 4,7 kilogrammaa. Täyteen ladatun 70 patruunan rumpulippaan massa on noin 1,48 kilogrammaa, jolloin aseen kokonaispainoksi muodostuu noin 6,2 kilogrammaa. Suhteellisen suuri massa johtuu erityisesti aseen tukevasta teräsrakenteesta, massiivisesta lukosta ja valmistuksessa käytetyistä materiaaleista. Paino osaltaan vakauttaa asetta ammuttaessa, mutta lisää samalla yksittäisen taistelijan kantamaa kuormitusta.

Suomi-konepistoolin luodin lähtönopeus on käytetystä patruunasta riippuen noin 380–400 metriä sekunnissa. Aseen teoreettinen tulinopeus eli kadenssi on noin 700–900 laukausta minuutissa. Käytännön tulinopeus on tätä alhaisempi, arviolta 200–300 laukausta minuutissa, sillä siihen vaikuttavat muun muassa tähtäämiseen, lippaanvaihtoihin ja tulenkäytön hallintaan kuluva aika. Suuri teoreettinen tulinopeus yhdistettynä 70 patruunan rumpulippaaseen mahdollistaa huomattavan hetkellisen tulivoiman erityisesti lyhyillä ampumaetäisyyksillä.

Tähtäinlaitteet ja varustus

Suomi-konepistooli m/31 on varustettu mekaanisilla avotähtäimillä. Takatähtäimessä on etäisyyssäätö 100–500 metriin, ja säätöasteikko on merkitty numeroilla 1–5, jotka vastaavat satojen metrien ampumaetäisyyksiä. Etutähtäin on sivusuunnassa säädettävä, mikä mahdollistaa aseen kohdistamisen. Vaikka tähtäinlaitteiden asteikko ulottuu 500 metriin, aseen käytännöllinen ampumaetäisyys on huomattavasti lyhyempi. Tämä johtuu erityisesti pistoolipatruunan ballistisista ominaisuuksista sekä konepistoolille ominaisesta käyttötarkoituksesta lähietäisyyksillä. Suomi-konepistoolin keskeiset vahvuudet olivatkin suuri hetkellinen tulivoima ja hallittavuus lyhyillä ampumaetäisyyksillä.

Aseen alkuperäiseen varustukseen kuuluivat muun muassa varapiippu, nahkainen kantohihna, lipaslaukku, työkalutasku sekä puhdistus- ja huoltovälineet. Varustekokonaisuus oli suunniteltu tukemaan aseen käyttöä ja kunnossapitoa myös kenttäolosuhteissa.

Piippurakenne ja valmistusmateriaalit

Yksi Suomi-konepistoolin huomionarvoisimmista teknisistä ominaisuuksista oli sen nopeasti vaihdettava piippu. Aseet toimitettiin tavallisesti kahdella piipulla, joista toinen oli varsinainen käyttöpiippu ja toinen varapiippu. Piiput merkittiin roomalaisilla numeroilla I ja II. Piipunvaihtomahdollisuus helpotti aseen kunnossapitoa ja mahdollisti kuumentuneen piipun korvaamisen pitkäkestoisen tulitoiminnan yhteydessä.

Piiput pyrittiin sovittamaan asekohtaisesti siten, että niiden osumapisteet vastasivat mahdollisimman tarkasti toisiaan. Tätä varten piippujen osumatarkkuutta ja kohdistusta tarkasteltiin koeammunnoissa 100 metrin etäisyydeltä. Menettelyn tavoitteena oli varmistaa, ettei piipun vaihtaminen aiheuttaisi merkittävää muutosta aseen osumapisteeseen samalla tähtäinasetuksella.

Suomi-konepistoolin piippuja valmistettiin Tikkakoski Oy:n oman tuotannon lisäksi alihankintana. Yksi tunnetuista alihankkijoista oli Joonas Mataraisen asepaja, joka tunnettiin myöhemmin Mikro Oy:nä. Alihankintatuotannossa pyrittiin noudattamaan samoja teknisiä laatuvaatimuksia kuin Tikkakosken omassa valmistuksessa, jotta piiput vastaisivat aseelle asetettuja tarkkuus- ja kestävyysvaatimuksia.

Piipussa on kuusi oikeakätistä rihlaa, ja rihlannousu on 250 millimetriä kierrosta kohden. Piippujen valmistuksessa käytettiin korkealaatuista ruotsalaista kromi-nikkeliterästä, jonka ominaisuuksiin kuuluivat hyvä mekaaninen lujuus, kulutuskestävyys ja lämpökuormituksen sietokyky. Materiaalivalinnalla pyrittiin varmistamaan piipun pitkä käyttöikä myös voimakkaassa sarjatulessa.

Suomi-konepistoolin piippurakennetta on pidetty erityisen kestävänä. Alkuperäisessä teknisessä kuvauksessa mainitaan, että piippu saattoi kestää huomattavaa kuumenemista ilman välitöntä pysyvää vaurioitumista. Piipun väitetään kestäneen jopa noin 700 laukauksen yhtäjaksoisen ampumisen, mikä vastaa kymmentä 70 patruunan rumpulipasta. Tällaista lukuarvoa on kuitenkin tarkasteltava koeolosuhteisiin sidottuna havaintona eikä yleispätevänä kestävyyden rajana. Voimakas lämpökuormitus voi vaikuttaa piipun rakenteeseen, kulumiseen ja ampumatarkkuuteen, vaikka välittömiä näkyviä vaurioita ei syntyisikään.

Lukko ja toimintamekanismi

Suomi-konepistoolin massasulkutoiminnan keskeinen rakenneosa on sen verrattain raskas lukko, jonka massa on noin 450 grammaa. Lukon suuri massa on olennainen osa aseen toimintaperiaatetta, sillä se yhdessä palautinjousen kanssa vaikuttaa lukon liikkeeseen ja avautumisnopeuteen laukaisutapahtuman aikana.

Lukko valmistettiin piipun tavoin korkealaatuisesta kromi-nikkeliteräksestä. Valmistusprosessiin kuului tarkkaa koneistusta ja lämpökäsittelyä, joilla pyrittiin saavuttamaan riittävä pintakovuus, kulutuskestävyys ja mekaaninen lujuus. Lukon tavoitekovuudeksi on ilmoitettu noin 55 HRC Rockwellin C-asteikolla. Korkean kovuuden tarkoituksena oli vähentää mekanismin liikkuvien ja toisiinsa koskettavien osien kulumista pitkäaikaisessa käytössä.

Ammuttaessa lukon liikepituus on noin 82–83 millimetriä. Aseen käyttämän 9×19 mm Parabellum -patruunan pesäpaineeksi ilmoitetaan alkuperäisessä teknisessä aineistossa noin 2 600 baaria. Kyseinen arvo on kuitenkin erotettava nykyisistä patruunastandardeista ja niiden mukaisista enimmäispaineista, sillä historialliset mittausmenetelmät ja painearvojen ilmoittamisperusteet eivät välttämättä ole suoraan vertailukelpoisia nykyisten standardien kanssa.

Suomi-konepistoolin lukko- ja piippurakenne kuvastaa Aimo Lahden suunnittelufilosofiaa, jossa painotettiin erityisesti mekaanista kestävyyttä, toimintavarmuutta ja pitkää käyttöikää. Nämä ominaisuudet olivat merkittäviä Suomen puolustusvoimien käyttöolosuhteissa, joissa aseiden tuli toimia luotettavasti vaihtelevissa lämpötiloissa ja vaativissa maasto-olosuhteissa.

Valmistustekniikka ja tuotantokustannukset

Suomi-konepistooli m/31 oli rakenteellisesti korkeatasoinen mutta samalla suhteellisen kallis ja työvaltainen valmistaa. Tuotantokustannuksia nostivat erityisesti laadukkaiden erikoisterästen käyttö, tarkat koneistustoleranssit sekä valmistuksen edellyttämä ammattitaitoinen työvoima.

Useat aseen keskeiset rakenneosat valmistettiin koneistamalla teräsaihioista, mikä vaati runsaasti työstöaikaa ja aiheutti materiaalihukkaa. Kovien ja lujien teräslaatujen työstäminen asetti lisäksi huomattavia vaatimuksia käytettäville työstökoneille ja työkaluille. Valmistusmenetelmät poikkesivat siten myöhemmin toisen maailmansodan aikana yleistyneistä konepistoolirakenteista, joissa pyrittiin vähentämään koneistustyön määrää hyödyntämällä esimerkiksi levyrakenteita ja hitsattuja komponentteja.

Suomi-konepistoolin valmistuksessa korostunut laatuajattelu näkyi aseen mekaanisessa kestävyydessä ja pitkässä palveluskäytössä. Toisaalta valmistuksen monimutkaisuus ja korkeat yksikkökustannukset rajoittivat mahdollisuuksia nopeaan massatuotantoon erityisesti sotienvälisen ajan rajallisten puolustusmäärärahojen olosuhteissa.

Suomi-konepistooli m/31 edustaa näin ollen sotienvälisen ajan asesuunnittelua, jossa toimintavarmuus, viimeistelyn laatu ja pitkä käyttöikä asetettiin valmistuksen yksinkertaisuuden edelle. Sen tekniset ratkaisut heijastavat suomalaisen aseteollisuuden osaamista ja niitä vaatimuksia, joita Suomen puolustusvoimat asetti jalkaväen automaattiaseille 1930-luvulla.

Tekniset tiedot

Toimitukset Puolustusvoimille

• • 1939: 1 172 kpl
• • 1940: 3 600 kpl
• • 1941: 11 475 kpl
• • 1942: 13 067 kpl
• • 1943: 15 933 kpl
• • 1944: 11 600 kpl
• • Yhteensä 56 847 kpl

Teoksessa "Puna-armeija Stalinin tentissä" on armeijankomentaja Vladimir D. Gröndalin arvio huhtikuulta 1940: "yksi automaattiaseella varustautunut suomalainen sotilas taistelee kuin kokonainen meikäläinen ryhmä". Siinä saivat kehuja sekä suomalaiset sotilaat, että Aimo Lahden suunnittelema konepistooli.

Läpäisykyky

Mannerheim

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimilla oli henkilökohtainen Suomi-konepistooli m/31, jonka hän sai lahjaksi 60-vuotispäivänään 4. kesäkuuta 1937. Mannerheim toimi tuolloin puolustusneuvoston puheenjohtajana ja oli keskeisessä asemassa Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisessä. Lahja-aseella oli paitsi käytännöllistä myös symbolista merkitystä, sillä Suomi-konepistooli edusti kotimaisen aseteollisuuden teknistä osaamista ja suomalaisen asesuunnittelun saavutuksia. Mannerheimin tiedetään myös käyttäneen lahjaksi saamaansa asetta ampumaharjoituksissa. Ase on sittemmin kuulunut Sotamuseon kokoelmiin.

Heinäkuussa 1940 Mannerheim lahjoitti talvisodan taisteluissa erityisesti kunnostautuneelle Jääkäripataljoona 1:lle (JP 1) kymmenen Suomi-konepistoolia. Lahjoitus oli tunnustus pataljoonan toiminnasta talvisodan aikana, erityisesti sen osallistumisesta mottitaisteluihin. Konekivääreistä poiketen konepistoolit soveltuivat hyvin liikkuvien jääkärijoukkojen lähitaistelutehtäviin, joissa korostuivat nopea tulenkäyttö ja suuri hetkellinen tulivoima.

Lahjoitettuihin konepistooleihin kiinnitettiin hopeiset omistuslaatat, jotka osoittivat aseiden erityisen luovutustarkoituksen. Mannerheimin antaman ohjeistuksen mukaan aseet tuli jakaa pataljoonan ansioituneimmille taistelijoille. Lahjoitus oli siten sekä sotilaallinen kunnianosoitus että henkilökohtainen tunnustus taistelutoiminnassa osoitetusta urheudesta ja palvelusansioista. Alkuperäisistä kymmenestä lahjoitusaseesta kahden ilmoitetaan kadonneen sotavuosien aikana. Jäljelle jääneistä kahdeksasta yksi on kuulunut Sotamuseon ja yksi Jalkaväkimuseon kokoelmiin. Kuusi muuta asetta on säilytetty Jääkäriprikaatin perinne-esineinä. Aseiden säilyminen osana sotilasorganisaatioiden perinnekokoelmia kuvastaa niiden historiallista ja symbolista merkitystä suomalaisessa jääkäriperinteessä.

Mannerheimin Saksaan lahjoittama Suomi-konepistooli

Mannerheim teki 27. kesäkuuta 1942 vastavierailun Saksaan Adolf Hitlerin vierailtua Suomessa Mannerheimin 75-vuotispäivänä 4. kesäkuuta 1942. Mannerheim tapasi Hitlerin Itä-Preussissa Rastenburgin lähellä sijainneessa Saksan ylimmän sotilasjohdon päämajassa, joka tunnettiin nimellä Wolfsschanze eli Sudenpesä.

Vierailun yhteydessä Mannerheim luovutti Hitlerille lahjaksi suomalaisvalmisteisen Suomi-konepistoolin m/31 sekä 2 000 kappaletta Valtion Patruunatehtaan (VPT) valmistamia 9×19 mm Parabellum -patruunoita. Lahja oli osa valtioiden sotilasjohtajien välistä lahjanvaihtokäytäntöä, jossa kotimaisella sotateollisuustuotteella voitiin osoittaa sekä sotilaallista yhteistyötä että kansallista teknistä osaamista.

Eräiden kuvausten mukaan Hitler suhtautui lahjaan myönteisesti ja kokeili asetta myöhemmin henkilökohtaisesti. Näiden tietojen yksityiskohtainen vahvistaminen edellyttää kuitenkin aikalaistodistusten tai muiden alkuperäislähteiden tarkastelua. Samoin väite lahjoitetun konepistoolin myöhemmästä päätymisestä Pietarissa sijaitsevan museon kokoelmiin on toistaiseksi käsiteltävä varmistamattomana esinetunnistuksena.

Mannerheimin luovuttama Suomi-konepistooli muodostaa kiinnostavan yksityiskohdan Suomen ja Saksan sotilaallisten suhteiden historiassa. Lahja kuvastaa kotimaisen aseteollisuuden tuotteiden käyttöä myös sotilasdiplomatian yhteydessä. Vastavierailu Saksaan Wolfsschanze

SS-vapaaehtoispataljoona

Suomalaisen Waffen-SS:n vapaaehtoispataljoonan (Finnisches Freiwilligen-Bataillon der Waffen-SS) aseistukseen kuului vuosina 1941–1943 myös suomalaisvalmisteisia Suomi-konepistooleja. Pataljoonan käytössä olleiden aseiden määräksi on esitetty noin 50 kappaletta.

Pataljoona palveli Saksan itärintaman eteläisellä rintamanosalla osana SS-Division Wikingiä. Suomi-konepistoolit muodostivat osan pataljoonan kevyestä automaattiaseistuksesta, vaikka sen muu aseistus perustui pääosin saksalaisiin asejärjestelmiin.

Suomi-konepistoolien käytössä kerrotaan esiintyneen toimintavarmuuteen liittyviä ongelmia, joiden on katsottu johtuneen erityisesti suomalaisen ja saksalaisen 9×19 mm:n patruunatuotannon välisistä eroista. Eräiden käyttökokemusten mukaan saksalaisvalmisteisten patruunoiden ominaisuudet eivät kaikissa olosuhteissa vastanneet Suomi-konepistoolin toimintamekanismin vaatimuksia, mikä saattoi aiheuttaa toimintahäiriöitä.

Ongelmat korostuivat rintamaolosuhteissa, joissa aseiden huoltoon, puhdistamiseen ja ampumatarvikkeiden valintaan liittyi käytännöllisiä rajoituksia. Käyttökertomusten mukaan osa Suomi-konepistooleista poistettiin tämän vuoksi käytöstä tai hylättiin. Väitteiden laajuutta ja syy-yhteyttä ei kuitenkaan voida pitää yksiselitteisesti osoitettuina ilman pataljoonan asehuoltoa ja ampumatarvikkeita käsittelevää alkuperäisaineistoa.

20.Gebirgs-Armee

Heinäkuun 11. päivänä 1942 annettiin Mannerheimin suostumuksella Suomen armeijan lahjana 120 Suomi-konepistoolia Lapissa taistelevalle Saksan 20. vuoristoarmeijalle (20.Gebirgs-Armee). Näiden aseiden mukana toimitettiin jokaiseen aseeseen 2 000 VPT:n valmistamaa patruunaa. Aseet otti vastaan Hauptmann Kuerschner.

ϟϟ-Division Nord

Pohjois-Suomessa ja Vienan Karjalassa toimineen SS-Division Nordin aseistukseen kuului jatkosodan aikana myös suomalaisvalmisteisia Suomi-konepistooleja. Saksalaisten sotapäiväkirjatietojen mukaan divisioonan materiaalikirjanpitoon oli merkitty 24. heinäkuuta 1941 yhteensä kymmenen Suomi-konepistoolia. Aseiden todellinen määrä divisioonassa on kuitenkin saattanut olla tätä suurempi. Saksalaisten tappio- ja materiaaliluetteloiden mukaan 1. heinäkuuta ja 15. elokuuta 1941 välisenä aikana ilmoitettiin menetetyiksi yhteensä 13 Suomi-konepistoolia, joista kymmenen Sallan suunnalla ja kolme Kiestingin suunnalla. Koska ilmoitettujen menetysten määrä ylittää 24. heinäkuuta kirjatun asevahvuuden, voidaan pitää mahdollisena, että divisioonalle toimitettiin tarkastelujakson aikana lisää Suomi-konepistooleja.

Suomi-konepistoolien käyttö divisioonassa jatkui ainakin elokuun 1941 loppupuolelle, jolloin aseita esiintyi edelleen SS-joukkojen varustuksessa. Aseiden säilymisestä divisioonan käytössä myös myöhemmässä vaiheessa on esitetty tietoja, jotka perustuvat muun muassa yksiköiden materiaalivahvuusilmoituksiin.

Erityisen kiinnostavia ovat huhtikuulta 1945 peräisin olevat 6.SS-Gebirgs-Division Nordin tiedustelupataljoonan asevahvuustiedot. Niiden perusteella Suomi-konepistooleja ilmoitetaan olleen divisioonan käytössä vielä sodan viimeisinä kuukausina länsirintamalla. Mikäli tiedot voidaan vahvistaa alkuperäisistä aseistusluetteloista, ne osoittavat suomalaisvalmisteisten konepistoolien säilyneen osana divisioonan kalustoa lähes neljän vuoden ajan.

Suomi-konepistoolien pitkäaikainen käyttö SS-Division Nordissa on huomionarvoista erityisesti siksi, että divisioonan aseistusta täydennettiin sodan aikana myös saksalaisilla konepistooleilla. Suomalaisaseiden säilyminen käytössä kertoo mahdollisesti niiden käyttökelpoisuudesta ja siitä, ettei kaikkea ulkomaista alkuperää olevaa aseistusta korvattu välittömästi saksalaisilla malleilla.

Kaikkiaan saksalaisille toimitettiin jatkosodan aikana yli 3 000 Suomi-konepistoolia. Ainakin osa näistä aseista oli 2.SS-panssaridivisioonan (2.SS-Panzer-Division Das Reich) käytössä.

Lähdeluettelo

• - Arma Fennica 1 - Suomalaiset aseet, Timo Hyytinen, 1985
• - Arma Fennica 2 - Sotilasaseet, Timo Hyytinen, Jyväskylä 1987
• - Gunwriters - url: http://guns.connect.fi, Suomi - KP/-31 historia I Osa, 16.12.2010
• - Mikrofilmi, Kriegstagebuch SS-Nord Ia 11.6.1941 - 31.12.1941, Sota-arkisto, 2007
• - Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918–1988 osat 1-3, Markku Palokangas
• - Axis history forum, url: http://forum.axishistory.com, 18.12.2010
• - Kaliberi lehti 7/2004, Konepistooli "Suomi", Mika Vuolle

20.12.2010 (6.11.2026 07:38)