Kuusamo–Kiestinki-suunnan lentotoiminta oli vuosina 1941–1944 ajoittain melko vilkasta, vaikka alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsi suhteellisen vähän käytettävissä olevia lentotukikohtia. Lentotoiminnan intensiteettiin vaikuttivat osaltaan alueen sotilaallinen merkitys sekä eri osapuolten tukeutuminen myös varsinaisen toiminta-alueen ulkopuolella sijainneisiin lentokenttiin.
Saksalaiset joukot käyttivät talvikaudella 1941–1942 Kiestingissä jäälle rakennettua lentokenttää. Sen käyttö päättyi keväällä 1942, kun 16. huhtikuuta alkanut kelirikko vaikeutti ja lopulta esti lentokentän operatiivisen hyödyntämisen. Kesän ja syksyn 1942 aikana saksalaiset ottivat käyttöön Pontsalenjoen lentotukikohdan (Fliegerhorst Pontsalenjoki), josta muodostui alueen lentotoiminnan kannalta tärkeä tukikohta. Pontsalenjoen lisäksi Kiestingin suunnan sotatoimia tuettiin saksalaisten Rovaniemen ja Alakurtin lentokentiltä käsin.
Neuvostoliiton puolella alueen lentotoimintaa tukivat erityisesti Louhen alueella sijainneet kolme lentokenttää, Louhi 1, Louhi 2 ja Louhi 3. Lisäksi hieman kauempana, Louhen ja Kemin välisellä alueella, sijaitsi Bojarskojen lentotukikohta, jota voitiin hyödyntää Kiestingin suunnan sotatoimien tukemiseen. Lentokenttäverkoston maantieteellinen sijoittuminen mahdollisti siten lentotoiminnan ylläpitämisen ja joukkojen tukemisen suhteellisen laajalta alueelta.
Suomalaisten joukkojen lentotoiminta Kuusamo–Kiestinki-suunnalla jäi sen sijaan määrällisesti huomattavasti vähäisemmäksi. Suomalaista lentokalustoa käytettiin alueella muun muassa haavoittuneiden evakuointiin Junkers W 34 -kuljetuskoneilla sekä yksittäisiin kaukopartioiden kuljetus- ja huoltotehtäviin. Näin ollen lentotoiminnan kokonaiskuvaa tarkasteltaessa alueella muodostui epäsymmetrinen asetelma: saksalaisten ja neuvostoliittolaisten lentojoukkojen toiminta liittyi kiinteästi sotatoimien operatiiviseen tukemiseen, kun taas suomalainen lentotoiminta painottui ensisijaisesti rajattuihin kuljetus-, evakuointi- ja tiedustelutoimintaa tukeviin tehtäviin.
