Führerhauptquartier Wolfsschanze

Führerhauptquartier Wolfsschanze (suom. Johtajan päämaja Sudenpesä) oli kansallissosialistisen Saksan valtakunnankanslerin ja asevoimien ylimmän komentajan Adolf Hitlerin tärkeimpiä sotilaallisia johtokeskuksia toisen maailmansodan aikana. Päämaja sijaitsi Itä-Preussissa, noin kahdeksan kilometriä Rastenburgin kaupungista (nyk. Kętrzyn, Puola) itään, Gierłożin metsäalueella. Sen ensisijaisena tarkoituksena oli toimia Saksan sotilaallisen ja poliittisen ylimmän johdon komentokeskuksena erityisesti Neuvostoliittoa vastaan suunnatun sotaretken aikana.

Wolfsschanzen perustamista koskevat valmistelut käynnistyivät elokuussa 1940. Päätöksenteon kannalta keskeinen vaihe ajoittui 27.–29. elokuuta 1940, jolloin Hitlerin sotilaalliseen lähipiiriin kuuluneet eversti Rudolf Schmundt ja majuri Gerhard Engel sekä rakennus- ja varusteluhankkeista vastannut insinööri Fritz Todt tarkastelivat Rastenburgin itäpuolella sijaitsevaa Gierłożin metsäaluetta mahdollisena päämajan sijoituspaikkana. Alueen valintaan vaikuttivat erityisesti sen syrjäinen sijainti, tiheän metsämaaston tarjoamat naamiointimahdollisuudet sekä suhteellisen hyvät liikenteelliset yhteydet.

Rakennustöistä vastasi pääosin Organisation Todt, joka toteutti kansallissosialistisen Saksan merkittäviä sotilaallisia rakennushankkeita. Päämajan rakentaminen aloitettiin vuonna 1940, ja sen ensimmäiset osat valmistuivat käyttökuntoon ennen Saksan Neuvostoliittoon kohdistaman hyökkäyksen, operaatio Barbarossan, käynnistymistä 22. kesäkuuta 1941. Rakennus- ja vahvistustöitä jatkettiin kuitenkin myös päämajan käyttöönoton jälkeen, ja erityisesti sodan myöhemmässä vaiheessa alueen betonibunkkereita vahvistettiin huomattavasti.

Hitler saapui Wolfsschanzeen ensimmäisen kerran 24. kesäkuuta 1941. Päämajasta muodostui yksi hänen keskeisimmistä oleskelu- ja työskentelypaikoistaan, josta käsin hän osallistui Saksan asevoimien sotatoimien strategiseen ja operatiiviseen johtamiseen. Erityisen merkittävä asema päämajalla oli itärintaman sotilasoperaatioiden suunnittelussa ja johtamisessa.

Kartan numeroidut kohteet

• 1. Hitlerin bunkkeri (Führerbunker), ilmasuoja
• 2. Uusi teehuone
• 3. Martin Bormannin ja esikunnan ilmasuojabunkkeri
• 4. Martin Bormannin bunkkeri
• 5. Ilmatorjuntabunkkeri (Flakbunker)
• 6. Palokunta, vesisäiliö
• 7. Vanha teehuone
• 8. Reichsmarschall Hermann Göringin majoitustilat
• 9. Göringin ja esikunnan ilmasuojabunkkeri
• 10. Varasto
• 11. Hitlerin adjutantin majoitus
• 12. Wehrmachtin henkilöstötoimisto
• 13. Generalfeldmarschall Wilhelm Keitel (O.K.W.) majoitusbunkkeri
• 14. General Alfred Jodl (operaatiopäällikkö O.K.W.) parakki (betonia)
• 15. Esikunnan messi II
• 16. Dr. Morell, K. Bodenschatz, Hewel, H. Voss ja H. Fegelein majoitus
• 17. Elokuvateatteri
• 18. Rautatieasema Hitlerin yksityisjunalle
• 19. Radio- ja Telex-asema (betonibunkkeri)
• 20. Autotalli
• 21. Varasto
• 22. Philipp Bouhlerin johtamat sihteerit
• 23. RSD:n esikunta (Johann Rattenhuber ja Postitoimisto
• 24. Vieraiden ilmasuojabunkkeri
• 25. Konferenssisali (karttahuone)
• 26. Hitlerin lehdistösihteerin, Otto Dietrich toimisto
• 27. RSD:n parakki
• 28. RSD:n parakki
• 29. FBK/RSD:n parakki
• 30. Hitlerin henkivartioston kasarmi ja toimisto
• 31. Varageneraattori
• 32. Bunkkeri
• 33. Palokunta
• 34. Ulkoministerin toimisto
• 35. Fritz Todtin majoitus (myöh. Albert Speer)
• 36. RSD:n parakki
• 37. Ilmasuojabunkkeri, suojana ilmatorjuntayksikkö
• 38. OKL:n toimistot
• 39. OKM:n toimistot

Sudenpesän suojaaminen

Wolfsschanze muodosti laajan, useisiin turvallisuusvyöhykkeisiin jaetun sotilaallisen päämajakokonaisuuden. Alueella sijaitsi noin 200 rakennusta ja rakennelmaa, joihin kuului raskaita teräsbetonibunkkereita, kevyempiä suojarakennuksia, puisia parakkeja, toimistoja, majoitustiloja sekä teknisiä ja huollollisia rakennuksia. Päämajan henkilöstömäärä vaihteli toiminnan eri vaiheissa, mutta alueella työskenteli ja palveli yhteensä noin 2 000 sotilas- ja siviilihenkilöä.

Päämajan turvallisuusjärjestelyt olivat poikkeuksellisen mittavat. Alue oli jaettu erillisiin, tarkasti valvottuihin turvallisuusvyöhykkeisiin, joiden väliset kulkuyhteydet olivat rajoitettuja. Suojaukseen kuuluivat useat piikkilanka-aidat, vartioasemat, kulunvalvontapisteet sekä laajat miinakentät. Lisäksi rakennukset oli sijoitettu tiheään metsään ja naamioitu huolellisesti ilmatiedustelun ja mahdollisten ilmahyökkäysten varalta. Rakennusten kattoja ja ulkopintoja peitettiin naamiointiverkoilla ja kasvillisuudella, minkä tarkoituksena oli sulauttaa ne ympäröivään metsämaastoon.

SS-Begleitkommando des Führers (myöh. Führerbegleitkommando, FBK), eli johtajan turvakaarti suojasi kolmannen valtakunnan johtajan A. Hitlerin turvallisuuden niin kotimaassa, kuin matkoillakin. FBK:n turvamiehet oli aseistettu 7,65 kaliiperisilla Walther PPK –pistooleilla.

Sudenpesän alueen suojaamisesta vastasi Führerbegleitkommando (FBK) ja Reichssicherheitsdienst (RSD). Suojaosaston johtajana toimi RSD:n päällikkö SS-Gruppenführer Johann Rattenhuber (1897–1957). FBK:n komentajana toimi SS-Obersturmbannführer Bruno Gesche (1905–1982). FBK:n vahvuus vuonna 1943 oli, 31 upseeria ja 112 aliupseeria ja sotamiestä. Lähialueella oli hälytysvalmiudessa myös Führerbegleitsbrigade (FBB).

Reichssicherheitsdienst (RSD)

Johtajan esikunnan tai vaihtoehtoisesti johtajan majoitustilojen (Führerhauptquartiere) sisällä A. Hitlerin suojaamisesta vastasi kaksi turvallisuuspalvelun (RSD = Reichssicherheitsdienst) turvamiestä, SS-Gruppenführer J. Rattenhuber ja SS-Sturmbannführer P. Högl. Hitlerin bunkkerin edessä seisoi aina yksi SS-Begleitkommandon vartiomies, päivin ja öin. Lisäksi bunkkerin lähiympäristössä partioi päivin ja öin kaikkiaan kolme RSD-upseeria, varustettuna yöpistoolilla (Nacht-Pistole). Parabellum 'Nacht-Pistole'

Sperrkreis I

Sperrkreis I, eli turvallisuusvyöhyke 1 sijaitsi alueen keskellä ja sen vartioinnista vastasi RSD ja FBK. Alue oli teräsaidan ympäröimä. Tällä vyöhykkeellä oli Hitlerin bunkkeri ja 10 muuta naamioitua, teräsbetonista rakennettua bunkkeria.

Sperrkreis II

Sperrkreis II, eli turvallisuusvyöhyke 2 sijaitsi turvallisuusvyöhyke 1:n ympärillä. Sinne oli sijoitettu valtakunnan ministeriöiden edustajia, esikunnan upseereita, kaksi messiä, viestikeskus ja FBB:n kasarmi.

Sperrkreis III

Sperrkreis III, eli turvallisuusvyöhyke 3 sijaitsi turvallisuusvyöhyke 2:n ympärillä. Vyöhyke oli reunustettu kaksinkertaisella piikkilankaesteellä, joiden välimaasto oli miinoitettu. Alue oli vahvasti linnoitettu ja sen puolustuksesta vastasi FBB. Sen käytössä oli vartiotaloja, vartiotorneja ja tiesulkuja,

Sudenpesän lähistöllä sijaitsi useita kokeita eri puolustushaarojen esikuntia.

• - Robinson, Oberkommando der Luftwaffe (O.K.L.), 65 km Sudenpesästä pohjoiseen, Romintenissa, lähellä Goldapia
• - Mauserwald, Oberkommando des Heeres (O.K.H.), 20 km Sudenpesästä koillisuun, lähellä Angerburgia
• - Hochwald, Hauptquarter der SS, 25 km Sudenpesästä koilliseen

Kenraaliluutnantti Harald Öhquist

Kenraaliluutnantti Harald Öhquist (1891–1971) matkusti 18.6.1941 Saksaan. Öhquist toimi ylipäällikkö Mannerheimin edustajana, Saksan asevoimien esikunnassa (Finnischer General beim O.K.W.) "Vertreter des Oberkommandierenden der Streitkräfte Finnlands beim Oberkommando der Wehrmacht (O.K.W.)", eli Suomen armeijan ylipäällikön sijainen, Saksan asevoimien esikunnassa. Öhquist matkusti 28.1.1942 takaisin Suomeen ja hänen tilalleen tuli kenraalimajuri Paavo Talvela.

Heinäkuun 20. päivän salaliitto - operaatio Valkyyria

Oberst Claus von Stauffenberg, Generalmajor Henning von Tresckow ja General der Infaterie Friedrich Olbricht, aloittivat Hitlerin salamurhan suunnittelun jo syyskuussa 1943. Alun perin tarkoituksena oli murhata samaan aikaan Hermann Göring ja Heinrich Himmler. Ensimmäinen yritys oli 11.7.1944 Kotkanpesässä, mutta se jouduttiin perumaan, koska Göring ja Himmler eivät olleet paikalla. Uusi yritys Sudenpesässä 15.7.1944, jouduttiin myös perumaan, koska Himmler ei ollut paikalla. Lopullinen salamurhayritys käynnistettiin Sudenpesässä 20.7.1944, vaikka Himmler ja Göring eivät olleet paikalla.

Kokous Sudenpesässä alkoi 20.7.1944, klo 12.30. Stauffenbergin onnistui salakuljettaa salkussaan, kaksi yhden kilon painoista räjähdettä. Stauffenberg jätti viritetyn pommin suuren kokouspöydän alle ja poistui itse tekosyyn perusteella paikalta. Oberst Heinz Brandt kuitenkin vahingossa potkaisi salkun nurin ja nosti sen uudelleen pystyyn, mutta asettaen sen tammipöydän paksun tukijalan taakse. Pommi räjähti, mutta tammipöydän tukijalka suojasi Hitleriä ja hän vain loukkaantui tapauksen yhteydessä.

Tällä välin Stauffenberg oli jo saapunut Berliinin ja vallankaappaus oli täydessä käynnissä. Propaganda ministeri Josef Goebbels sai kuitenkin yhteyden Sudenpesään ja tiedon, ettei Hitler ollut kuollut. Vartiopataljoonan (Wach-Bataillon Großdeutschland) komentaja Major Otto Remer (1912–1997) teki rynnäkön vallattuun hallintorakennukseen ja pidätti salaliittolaiset. Epäonnistunut attentaatti johti yli 5 000 henkilön pidättämiseen, syytteisiin tuomari Roland Freislerin pitämissä oikeuden käynneissä ja useiden kohdalla kuolemantuomioihin.

Wolfsschanze 20.11.1944

Etenevä puna-armeija uhkasi marraskuussa 1944 jo Itä-Preussia, jolloin Sudenpesä evakuoitiin. Wehrmacht käynnisti 20.11.1944 operaation, Unternehmen Inselsprung, mikä tarkoitti Sudenpesän räjäyttämistä.

Lähdeluettelo

• - Wolf's Lair, url: https://en.wikipedia.org, 26.1.2023
• - Wolfsschanze, url: https://wolfsschanze.pl, 26.1.2023
• - Wolfsschanze, url: https://landmarkscout.com, 26.1.2023
• - Hitler’s personal security, Peter Hoffman
• - RSD, url: http://www.forum.axishistory.com, 23.12.2016
• - I was Hitler’s Chauffeur, The Memoirs of Erich Kempka, Roger Moorehouse

26.1.2023 (6.11.2026 13:36)