7.62x54R

Yleistä

Kaliiperi 7.62x54R kehitettiin vuonna 1891 Venäjän keisarillisen armeijan uuden Mosin-Nagant M1891 kiväärin ampumatarvikkeeksi. Patruunassa on reunakantainen pullonkaula hylsy. Hylsyt valmistettiin alun perin messingistä, mutta myöhemmin tuli käyttöön myös kuparilla silatut teräshylsyt. Luotina käytettiin alun perin pyöreäkärkistä, 9,6 grammaa painavaa kuparinikkelivaippaista FMJ-luotia. Myöhemmin patruunaa uudistettiin ja käyttöön otettiin saksalaisten vuonna 1905 keksimä teräväkärkinen Spitzer-luoti.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen muodostetussa Neuvostoliitossa patruunan valmistusta jatkettiin Luganskin-, Podolskin-, Simbirskin- ja Tulan patruunatehtaissa. Vuonna 1932 siirryttiin valmistamaan uusilla S-luodeilla (Tyyppi L) ja D-30 -luodeilla varustettuja patruunoita. Samaan aikaan alettiin siirtyä vanhasta kuperakantaisesta hylsytyypistä uuden malliseen tasakantaiseen hylsymallin.

7.62x53R ja 7.62x54R

Suomalaisen (7.62x53R) ja venäläisen (7.62x54R) patruunan erot ovat pieniä, mutta niillä on merkitystä tarkoin mitoitettujen patruunapesien kanssa. Patruunan kokonaispituus on 77,00 mm (53R) ja 77,16 mm (54R). Hylsyn pituus on 53,50 mm (53R), 53,72 mm (54R).

Venäläiset patruunat

S-luoti

Teräväkärkinen Spitzer-luoti, eli S-luoti "tyyppi L" (Legkoj = kevyt) oli vuonna 1909 käyttöönotettu uudistettu painos vanhasta m/1908 luodista (paino 9,6 g ja pituus 28.5 mm). Luodissa on tompakki silattu teräsvaippa ja se on varustettu kartiomallisella peräontelolla. L-tyypin luodilla varustetuissa patruunoissa käytettiin tyypillisesti 3,1 g (VL) ruutipanosta.

Kevyt luotinen patruuna

Patruunassa on kuparipinnoitettu teräsluoti, jonka kärki on tunnistamista varten maalattu hopean väriseksi. Veneperäisen (Boat-Tail) luodin pituus on 32,2 mm, paino 9,6 g (148,2 gr) ja ballistinen kerroin 0.377. Patruunan hylsy on valmistettu teräksestä ja se on kuparisilattu.

D-30 luoti

D-30 on kartioperäinen torpedomallinen luoti (paino 11,8 g ja pituus 33,3 mm). Luodin vaippa on valmistettu tompakki silatusta teräksestä kuten kevyempi L-luotikin. D-30 luodilla varustetuissa patruunoissa käytettiin tyypillisesti 3,2 g (VT) ruutipanosta. D-30 luodilla on paremmat ballistiset ominaisuudet kuin S-luodilla ja se olikin tarkoitettu pidemmille ampumaetäisyyksille. Luodin tunnistamista varten, sen kärki maalattiin keltaiseksi.

S -ja D-30 luotisten patruunoiden valmistus aloitettiin täysipainoisesti vuosien 1932–1933 vaihteessa. Patruunoissa käytettyä ruutia oli kahta eri tyyppiä, VL ja VT. VL-tyypin putkiruuti oli tarkoitettu kevyemmälle L-luodille. Patruunoiden nallit olivat Berdan mallisia (Ø 6,45 mm). Nallien aloitemassan koostumus oli: 55 % kaliumkloraattia, 16 % räjähdyselohopeaa ja 28,5 % antimonisulfidia.

Venäläiset valmistivat aina 1930-luvun alkuun asti pelkästään messinkihylsyisiä patruunoita. Vuonna 1931 otettiin käyttöön ns. bimetallihylsyt. Ne oli valmistettu raudasta ja teräksestä ja pinnoitettu kuparilla. Kuparoimattomat hylsyt saivat fosfatointikäsittelyn.

B-30 luoti

Puna-armeija otti 1930-luvun alussa käyttöön panssarilävistyspatruunan, johon on kiinnitetty B-30 tyyppinen panssariluoti. B-30 luoti on 11,0 grammaa painava, 36,5 mm pitkä, tompakilla päällystetty teräsvaippainen torpedoluoti. Luodin sisällä on 30 mm pitkä, 5,5 grammaa painava kova teräsydin. Luoti oli tarkoitettu panssaroimattomia ja kevyesti panssaroituja kohteita vastaan. Luoti kykeni läpäisemään 5-10 mm panssarilevyä, kun ampumamatka oli 100 metriä. B-30 luoteja ladattiin ainoastaan messinki hylsyihin. Luodin tunnistamista varten, sen kärki maalattiin mustaksi.

B-32 luoti

B-32 panssarisytytysluoti kehitettiin toisen maailmansodan aikana korvaamaan vanha B-30 luoti. B-32 oli muuten samanlainen kuin edeltänsä, mutta siihen oli lisätty sytytys ominaisuus. Luodin kärkeen vaipan alle, lyijyn sijaan oli sijoitettu pieni sytytysmassa. Luoti painoi 9,5–10,2 grammaa. B-32 luoti kykeni läpäisemään panssarilevyä alle 150 metrin matkalta noin 9–10 mm. Luodin lähtönopeus oli 860–875 m/s ja kantama yli 4 000 metriä. Luodin tunnistamista varten, sen kärki maalattiin mustaksi ja sen alle ohut punainen rengas.

T-30 luoti

Valojuovaluoti T-30 kehitettiin Neuvostoliitossa vuonna 1930 (paino 9,6 grammaa ja pituus 38 mm). Sen sisällä on kuparoidusta teräksestä valmistettu 20 mm pitkä valojuovakapseli. Valojuovaluodin palomassa palaa vihreällä liekillä 800 metrin matkan ajan. Valojuovamassan koostumus on; 74 % bariumnitraattia, 13 % magnesiumia ja 13 % sideainetta. Valojuovaluodilla varustettuja patruunoita käytettiin tulen ohjaamiseen kohteeseen varsinkin hämärässä. Valojuovaluoti myös sytytti helposti syttyviä kohteita. Luodin tunnistamista varten luodin kärki maalattiin vihreäksi, valojuovamassan palamisvärin mukaan.

ZR-räjähtäväluoti

Venäläiset valmistivat myös räjähtävällä luodilla (ZR-luoti) varustettuja patruunoita. Luodin venäjänkielinen nimitys on ”Zazhiganyij Razorvatnyij Pulja” eli ”sytyttävä räjähtävä luoti”. Luodista käytetään ilmeisesti myös nimitystä ZP = ”zazhigatelnij pulej” eli räjähdyssytytysluoti. Luoti on 38,8 mm pitkä, halkaisija 7,88 mm ja paino 10 g. Luodin vaippa on kuparoitua terästä ja sen kärki on maalattu noin 5 mm matkalta punaiseksi. Luodin lähtönopeus oli 820–835 m/s ja maksimi kantama noin 3 900 metriä.

Luodin rakenne on seuraava. Luodin kärkikartiossa on ns. liekkipanos (räjähde-/sytytysmassa) ja heti sen takana iskuherkkä nalli. Itse iskurimekanismi on sijoitettu teräskapselin sisään, luodin keskivaiheille. Iskusytyttimen ns. virittää luodin lähtösysäys. Luodin lentäessä inertiavoima työntää varmistinholkkia ja iskuria taaksepäin, niin ettei se pääse kosketuksiin nallin kanssa. Kun luoti lopulta osuu kohteeseen, päättyy liike eteenpäin, jolloin iskuri jatkaa vielä liikettä iskurikapselin sisällä ja pääsee iskemään nalliin. Nalli puolestaan sytyttää luodin kärkikartioon sijoitetun liekkipanoksen ja räjähtää.

Venäläiset käyttivät räjähtäviä luoteja toisen maailmansodan aikana, vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Pietarin julistus 11.12.1868 ja Haagin sopimus vuodelta 1899 kielsivät räjähtävien luotien käytön, suojatonta elävää voimaa vastaan. Puna-armeija käytti näitä patruunoita talvisodassa suomalaisia vastaan ja myöhemmin myös saksalaisia maahantunkeutujia vastaan. Tunnetuin suomalainen joka haavoittui räjähtävästä luodista, oli tarkka-ampuja Simo Häyhä.

ZR-luodilla varustettuja patruunoita valmistettiin vielä vuonna 1940 runsaasti, mutta sodan jatkuessa ilmeisesti materiaalipula rajoitti tuotantoa tuntuvasti. Räjähtävillä luodeilla varustetut patruunat olivat erityisesti tarkka-ampujien suosiossa. ZR-luoti oli peräpainoinen ja ballistisesti poikkeuksellisen tarkka. ZR-luodilla varustettuja patruunoita valmistivat ainakin Tulan patruunatehdas (tehdas n:o 38) ja Podolskin patruunatehdas (tehdas n:o 17).

Tekniset tiedot

Lähdeluettelo

• - 7.62x54R, www.waffenlager.net, Tapio Heiskanen
• - Messinkihylsyisten keskisytytyspatruunoiden jälleenlataus, Esa Paananen, 2002
• - Kaliberi 1/2001, Venäläiset panssariluotipatruunat, Valeri Shilin
• - Kaliberi 4/2003, Patruuna esittelyssä 7.62x53R, Erkki Kauppi
• - Suomalaiset sotilaspatruunat 1918–1945, Mika Pitkänen ja Timo Simpanen, 2004
• - Suomalaiset sotilaspatruunat 1918–1945 - täydennys- ja korjauslehti nro 2 ja 3, 2005
• - Arma Fennica 9 – Patruunat ja kaliiberit 1, Harri Hyytinen, 2007
• - 7.62x54R net - A Mosin Nagant Reference, url: http://7.62x53r.net, 20.7.2011
• - Ase&Erä 1/1995, Punapää ”ZARA” - 7.62-mm ZR, P.T. Kekkonen
• - Patruunat 7,62x53R ja 7,62x54R, Aseinsinööri Tapio Suihko 2018

29.12.2010 (8.7.2025 15:53)