Saksan ilmailuministeriö (RLM = Reichsluftfahrministerium) kääntyi Junkers lentokonetehtaan lentokonesuunnittelija Hermann Pohlmann puoleen ja ehdotti kehitettäväksi uuden mallisen pommikoneen. Ernst Udet puuttui kehitystyöhön ja ehdotti kehitettäväksi syöksypommittajan, mihin tukensa antoi Luftwaffe ja ilmailuministeriö. Uuden konemallin ensilento suoritettiin 17.9.1935.
Stuka eli Sturzkampfflugzeug oli saksalaisen terminologian mukaan syöksypommittaja. Se oli yksi toisen maailmansodan kuuluisimmista ja pelätyimmistä lentokoneista. Junkers Ju 87 "Stuka" oli suhteellisen ruma ja kömpelön näköinen, mutta samalla myös erittäin tarkka pommittaja. Se soveltui erittäin hyvin yhteistoimintaan maavoimien, etulinjan joukkojen kanssa. Sen käytön teki perustelluksi, täysin ylivoimainen tarkkuus pommitettaessa pistemaaleja, kuten bunkkereita, tykistöasemia, linnoituksia ja laivoja. Sen avulla saatiin hankalat pistemaalit, yleensä pienin omin tappioin pois pelistä. Lisäksi sen pelotevaikutus oli suuri, laskutelineisiin kiinnitettyjen valtavan ulinan aikaansaavien sireenien ansioista. Stukan käyttö edellytti ilmaherruutta alueella, sillä se oli suhteellisen helppo saalis vihollisen hävittäjille.
Idea syöksypommituskoneesta oli alun perin amerikkalaisten. He olivat kehittäneet laivaston ilmavoimilleen Curtiss Hawk 2C -koneen. Vieraillessaan Yhdysvalloissa saksalainen taitolentäjä Ernst Udet (1896-1941) osti ilmailuministeri H. Göringin avustuksella kaksi tällaista konetta Saksalle. Tehtyään esittelylennon Saksassa ja selvitettyään kuinka edullinen syöksypommituskone oli sotataloudellisesti verrattuna tavalliseen vaakapommituskoneeseen, sai eversti Udet idealleen nopeasti kannatusta. Luftwaffe piti syöksypommittajaa lupaavana ja näin käynnistettiin Sturzbomber-kehitysohjelma.
Yhden moottorin syöksypommituskone oli paljon halvempi valmistaa kuin monimoottorinen suurikokoinen vaakapommittaja. Lisäksi vaakapommituskoneiden osumatarkkuus oli selkeästi huonompi, joten pommien kulutuskin oli selkeästi pienempi.
Stuka syöksypommittajissa oli erityiset siipien alle asennetut syöksyjarrut, joiden avulla lentäjä pystyi hidastamaan koneen vauhtia syöksyssä, saaden näin enemmän aikaa tähtäämiseen. Tähtäämisessä käytettiin erityisesti syöksypommittamiseen suunniteltua Revi C12D pommitustähtäintä. Koneeseen lisättiin myös automaattinen ns. "ylös veto" laite, jotta kone ei syöksyisi maahan, jos lentäjä menettää tajuntansa kasvavan keskipakoisvoiman ansiosta, rajun syöksyn loppu vaiheessa.
B-sarjan Stuka (Ju 87 B) kehitettiin tarkoituksena korjata A-sarjan koneen heikko suorituskyky. Siihen asennettiin uusi voimakkaampi 12-sylinterinen Jumo 211 Da nestejäähdytteinen moottori, joka antoi 1200 hevosvoiman tehon. Se antoikin B-sarjan koneille riittävän tehon, ollakseen todella tehokas syöksypommittaja. Myös laskutelineet suunniteltiin uudelleen, entistä aerodynaamisemmiksi. Stukan laskutelineitähän ei voinut vetää sisään, kuten useimmissa muissa konemalleissa.
Junkers Ju 87 B-versio oli käytössä jo Espanjan sisällissodassa ja osoitti siellä loistavan suorituskykynsä pistemaalien pommituksessa. Sotaan osallistui viisi Ju 87 B-1 version konetta. Koneen haavoittuvuus huomattiin oikeastaan vasta Britannian ilmataistelujen aikaan vuonna 1940.
Junkers Ju 87 -syöksypommittajassa oli vankat laskeutumistelineet ja se siten ollut niin herkkä rikkoutumaan heikkokuntoisella lentokentällä, kuten esimerkiksi Messerchmitt BF 109 hävittäjä. Ju 87 tarvitsi 400 metrin kiitoradan nousua varten ja 250 metrin matkan laskeutuessaan.
B-sarjan koneissa oli aseistuksena kaksi 7,92 mm Rheinmetall-Borsig MG 17 konekivääriä (tulinopeus noin 1 180 lk./min), siipiin sijoitettuna. Näihin oli 500 patruunaa molempiin. Lisäksi taka-ampujan käytössä oli yksi 7,92 mm MG 15 konekivääri ja siihen 900 patruunaa. Pommikuormaksi kone pystyi ottamaan rungon alla olevaan ETC 500/IXa pommiripustimeen joko 250 kg tai 500 kg lentopommin (SC 250 / SC 500). Lisäksi siivissä oli neljä ETC 50 VIIId pommiripustinta, joihin voitiin kiinnittää 50 kg pommit (SC 50), jotka voitiin ottaa mukaan silloin kun rungon alla oli 250 kg pommi.
Ns. Trop version oli tarkoitettu Afrika Korpsin käyttöön. R-versio eli ns. pitkän matkan versio oli varustettu pudotettavilla lisäpolttoaine-tankeilla. B-sarjaa oli tarkoitus pitää myös C-sarjan pohjana, joka oli tarkoitettu lentotukialus koneeksi. Sarjaa ei kuitenkaan valmistettu, koska lentotukialus Graf Zeppelin ei valmistunut koskaan.
Vuonna 1941 valmistetut Junkers Ju 87 R-1, R-2 ja R-4 mallit oli tarkoitettu pitkän kantaman toimintaan, joten ne olikin varustettu kahdella 300 litran pudotettavalla lisäpolttoainesäiliöllä. Yhdessä lisäpolttoainesäiliöiden (600 litraa) kanssa, koneeseen mahtui yhteensä 1080 litraa polttoainetta. Lisäpolttoainesäiliöiden myötä, mukaan otettava pommikuorma rajoittui yhteen 250 kg pommiin. Mallin nimessä R-kirjain tulee saksankielen sanasta Reichweite eli kantama.
Junkers Ju 87 D-sarjan ensimmäinen D-1 malli valmistui kesällä 1941 ja se oli tarkoitettu korvaamaan vanhentunut B-sarja. Kehitystyötä kuitenkin jatkettiin edelleen ja alkuvuodesta 1943 otettiin käyttöön D-5 malli. D-sarjan koneet pystyivät ottamaan selkeästi suuremman pommikuorman, se oli nopeampi ja paremmin aseistettu. Parannuksista huolimatta se tarvitsi toiminnalleen hävittäjäsuojan.
Versiot D-1 - D-5 käyttivät 1400 hv:n Jumo 211 J moottoria, kun taas D-7 ja D-8 käyttivät voimakkaampaa 1500 hevesvoiman Jumo 211 P moottoria. Mallit D-7 ja D-8 olivat tarkoitettu yötoimintaan. Myös siipien pituudessa oli eroja D-5 ja D-8 käyttivät pitempää 15,25 metrin siipeä. Suurimmat versioiden väliset erot olivat kuitenkin aseistuksessa.
D-5 mallissa oli taka-ampujan käytössä 7.92 mm Rheinmetall-Borsig MG 81Z (Zwilling) -kaksoiskonekivääri, jonka teoreettinen tulinopeus oli jopa 3 000 laukausta minuutissa.
D-5 mallissa rungon alle voitiin kiinnittää jopa 1 800 kg lentopommi, tai vaihtoehtoisesti 1 000 kg tai 500 kg lentopommi, ETC 500 pommiripustimeen. Jos rungon alle kiinnitettiin 1 000 kg lentopommi, voitiin siipiin kiinnittää kaksi 250 kg pommia tai vaihtoehtoisesti neljä 50 kg pommia. Jos rungon alle kiinnitettiin 500 kg lentopommi, voitiin siipiin kiinnittää kaksi 250 kg pommia tai vaihtoehtoisesti neljä 50 kg pommia. Eräänä vaihtoehtona oli ottaa rungon alle 250 pommi ja siipiin kaksi 500 kg pommia, mutta ilmeisesti tätä vaihtoehtoa varten pommiripustimia piti vaihtaa.
Saksan ilmailuministeriö (RLM) käski vuonna 1936 aloittaa Junkers Ju 87 A-1 mallin tuotannon. Ensimmäisen 35 koneen erän valmisti Weser Flugzeugbau (WFG) Lemwerderissä. Pian tuotannon aloitti myös Junkers Dessaun tehtaallaan. 1.9.1939 mennessä oli valmistettu 360 Ju 87 A-1 ja B-1 mallin konetta Junkersin ja Weserin toimesta. 30.6.1940 mennessä oli valmistettu 697 Ju 87 B-1 ja B-2 mallia, sekä 105 kpl Ju 87 R-1 ja R-2 konetta. Kesällä 1940 RLM tilasi vielä 616 kpl pitkän kantaman Ju 87 R-2 konetta. Toukokuussa 1941 suunniteltiin jo Ju 87 D-1 mallin valmistusta ja sen valmistus oli tarkoitus aloittaa maaliskuussa 1942. Junkers Ju 88 pommikoneiden tuotantoa oltiin kuitenkin juuri laajentamassa ja ammattimiehiä oli komennettu rintamalle, joten tuotantoa ei pystytty aloittamaan. Erinäisten vaiheiden jälkeen D-1 malli saatiin tuotantoon Weser Flugzeugbau tehtaalla Lemwerdissä, jolloin valmistuksessa ammattimiesten apuna käytettiin venäläisiä sotavankeja. Kuukausi tuotanto oli tässä vaiheessa 80 konetta kuukaudessa. Elokuussa 1942 Blohm & Voss aloitti myös D-1 mallin tuotannon, jolloin kuukausituotanto nousi 150 koneeseen. Tuotanto kärsi merkittävän takaiskun, kun yksi Weser Flugzeugbau tehtaan tuotantohalleista tuhoutui. Tammikuussa 1943 valmistui vain 120 Junkers Ju 87 -syöksypommittajaa Bremenissä ja 230 konetta Berlin-Tempelhof tehtaalla.
Junkers Ju 87 Stuka syöksypommittajien malleja A ja B, valmisti Junkers-lentokonetehdas Dessaussa noin 550 kpl (Ju 87 A ja B-2), joista B-sarjan osuus oli 476 kpl. Vuonna 1942 tuotantoon otettiin B-sarjan seuraajaksi tarkoitettu uusi D-sarja. Vuoden 1942 aikana valmistui 960 kpl D-sarjan Stukaa.
Junkers Ju 87 D-sarjan Stukaa valmistettiin Berliinissä (Weser Flugzeugbau Gmbh / Templehof) ja Bremenissä (Weser Flugzeugbau Gmbh / Lemwerder). D-sarjaa valmistettiin kaikkiaan 1 559 kappaletta, joista 960 Berlin-Tempelhofissa ja 599 Lemwerderissä.
| Junkers Ju 87 Stuka | |||||||
| - malli | R-1 | R-2 | R-4 | B-1 | B-2 | D-5 | |
| - miehistö | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | |
| - moottori | Jumo 211A | Jumo 211A | Jumo 211J | Jumo 211D | Jumo 211J | Jumo 211J | |
| - teho | - | - | - | 1 184 hv | 1 400 hv | 1 400 hv | |
| - nopeus (max) | - | 350 km/h | - | 380 km/h | 354 km/h | 400 km/h | |
| - syöksynopeus | - | - | - | - | 600 km/h | 650 km/h | |
| - toimintakorkeus | - | 7 000 m | - | 8 100 m | 9 000 m | 7 500 m | |
| - toimintasäde | - | 1 160 km | - | 800 km | 1 165 km | 715 km | |
| - nousunopeus | - | - | - | 3700 m /12min | 3000 m /14min | - | |
| - kokonaispituus | - | - | - | 11,1 m | 11,1 m | 11,13 m | |
| - korkeus | 3,8 m | 3,8 m | 3,8 m | 3,77 m | 3,84 mm | - | |
| - paino (tyhjä) | - | - | - | 2 760 kg | 2 810 kg | - | |
| - paino (lastattu) | 4 620 kg | - | - | 4 250 kg | 5 720 kg | 6 585 kg | |
| - aseistus | - | 2x MG 17 | 2x MG 17 | 2x MG 17 | 2x MG 81Z | 2x MG151/20 | |
| - taka-ampumo | 1x MG 15 | 1x MG 15 | 1x MG 15 | 2x MG 17 | 2x MG 81Z | 1x MG 81Z | |
| - pommikuorma | 500 / 4x50 kg | 250 kg | 250 kg | 250 + 4x50 kg | 500 + 4x50 kg | 1 800 kg | |
| - | - | - | FuG VIIa | - | FuG VIIC | ||
Eversti Hans Ulrich Rudel tuhosi Stuka-syöksypommittajalla 519 panssarivaunua tehden 2 530 taistelulentoa Junkers Ju 87 -syöksypommittajilla ja 400 taistelulentoa Focke-Wulf Fw 190 -koneilla. Rudelin katsotaan myös toiminnallaan tuhonneen jopa taistelulaivan. Hänet ammuttiin alas yli 30 kertaa.
Rudel osallistui taisteluihin Puolassa, Ranskassa, Kreikassa ja Venäjällä. Operaatio Barbarossan alkaessa hän kuului I./St.G 2:een. Hän saavutti nopeassa tahdissa legendaarisen maineen rohkeana ja taitavana lentäjänä. Hän saavutti niin merkittäviä tuloksia, että Stalin lupasi hänen tappamisestaan jopa 100 000 ruplan palkkion. Viimeisellä kerralla hän haavoittui pahoin jalkaan ja se jouduttiin amputoimaan. Tästä huolimatta hän taisteli sodan loppuun asti. Hän oli Saksan korkeimmin palkittu sotilas sodan aikana.
Jatkosodan alkaessa suomalainen III armeijakunta sai vastuulleen Kiestingin suunnan. III armeijakunnan joukoista muodostettu Ryhmä J aloitti etenemisen Kuusamosta kohti Kiestinkiä, tavoitteenaan Louhi. Suomen ilmavoimien lentokalustoa ei kuitenkaan riittänyt suomalaisen III armeijakunnan joukkojen tueksi. Tästä johtuen tehtävän otti saksalainen Luftflotte 5. Saksalaisen Stuka laivueen, IV(St.)/LG 1:n Junkers Ju 87 Stuka syöksypommittajat tukeutuivat Kiestingin suunnan toiminnassaan Kemijärven, Pudasjärven ja Rovaniemen lentokenttiin. Myöhemmin etenemisen jatkuessa kohti itää, käytettiin Kiestingin jääkenttää ja vuoden 1942 kesästä alkaen Pontsalenjoen lentotukikohtaa.
15.2.2003 (16.9.2020 8:15)