Leuchtpistole 34

Yleistä

Leuchtpistole 34 (LP 34) oli saksalainen, 26,5 mm:n kaliiperinen yksipiippuinen merkinantopistooli, joka kehitettiin 1930-luvulla Saksan asevoimien tarpeisiin. Aseen suunnittelusta vastasi Carl Waltherin asetehdas, jossa vuonna 1934 kehitettiin rakenteellisesti uudistettu versio aikaisemmasta Leuchtpistole 26 -mallista. Uudistuksen keskeisinä tavoitteina olivat aseen massan vähentäminen, käsiteltävyyden parantaminen sekä rakenteen soveltuvuuden kehittäminen sotilaskäyttöön.

Leuchtpistole 34:n merkittävimpiin rakenteellisiin uudistuksiin kuului teräksisen rungon korvaaminen kevyellä duralumiiniseoksella. Duralumiini on pääasiassa alumiinista ja kuparista koostuva metalliseos, jonka ominaisuuksiin kuuluvat suhteellisen pieni tiheys ja hyvä mekaaninen lujuus. Aseen piippu valmistettiin edelleen teräksestä, kun taas kahvalevyjen materiaalina käytettiin bakeliittia tai vaihtoehtoisesti pähkinäpuuta. Bakeliitti oli aikakaudelle tyypillinen synteettinen kertamuovi, jota hyödynnettiin laajalti myös muissa sotilaskäyttöön tarkoitetuissa välineissä.

Aseen teräspiippu suojattiin korroosiolta sinistämällä, ja alumiinirungon pintakäsittelynä käytettiin mustaa anodisointia. Näiden pintakäsittelymenetelmien tarkoituksena oli parantaa metalliosien korroosionkestävyyttä sekä vähentää ympäristöolosuhteiden aiheuttamaa kulumista.

Leuchtpistole 34 oli edeltäjäänsä kevyempi, mikä helpotti sen kuljettamista osana sotilaan henkilökohtaista varustusta. Lisäksi aseen liipaisinkaarta suurennettiin, jotta sitä voitiin käsitellä myös paksuja suojakäsineitä käytettäessä. Tämä oli merkittävä käytännöllinen ominaisuus erityisesti kylmissä sääolosuhteissa.

Rakenteeltaan LP 34 oli taittuvapiippuinen, yksilaukauksinen merkinantopistooli. Ase oli tarkoitettu ensisijaisesti valo-, merkki- ja muiden erikoispatruunoiden laukaisemiseen. Sitä käytettiin laajalti Saksan asevoimissa toisen maailmansodan aikana.

Merkinantopistooli

Merkinantopistooli eli valopistooli oli sotilaskäyttöön tarkoitettu väline, jonka ensisijaisina tehtävinä olivat visuaalinen viestintä, joukkojen toiminnan koordinointi sekä taistelukentän tilapäinen valaiseminen. Erityisesti ennen nykyaikaisten radioviestintäjärjestelmien yleistymistä pyroteknisillä merkinantovälineillä oli huomattava merkitys sotilaallisessa johtamisessa ja viestinnässä.

Merkinantopistooleja käytettiin muun muassa omien joukkojen väliseen viestintään, hyökkäyksen etenemisen ilmoittamiseen, saavutettujen tavoitteiden merkitsemiseen sekä tykistön ja ilmavoimien kanssa tapahtuvaan yhteistoimintaan. Valomerkkien avulla voitiin välittää ennalta sovittuja viestejä myös tilanteissa, joissa puhelin- tai radioyhteydet olivat katkenneet tai niiden käyttäminen oli muuten vaikeutunut.

Merkinannossa hyödynnettiin erivärisiä pyroteknisiä patruunoita, joiden tuottamat valomerkit olivat havaittavissa huomattavilta etäisyyksiltä. Tavallisimmin käytettyihin väreihin kuuluivat valkoinen, punainen ja vihreä. Merkkien merkitys perustui ennalta laadittuihin viestintäohjeisiin, eikä yksittäisellä värillä välttämättä ollut kaikissa tilanteissa samaa tarkoitusta. Merkinantojärjestelmät saattoivat vaihdella joukko-osaston, tehtävän ja kulloinkin voimassa olleiden määräysten mukaan. Yksittäinen merkinantopatruuna saattoi sisältää yhden tai useamman pyroteknisen valopanoksen. Useita valopisteitä tuottavat patruunat mahdollistivat erilaisten merkkikuvioiden muodostamisen. Esimerkiksi kolme samanaikaisesti näkyvää punaista valopistettä voitiin erottaa yhdestä punaisesta valomerkistä, mikä lisäsi käytettävissä olevien viestiyhdistelmien määrää.

Merkinannon lisäksi valopistooleja käytettiin erityisesti pimeän aikana taistelukentän ja puolustusasemien etumaaston valaisemiseen. Valaisupatruunan sisältämä pyrotekninen valopanos tuotti voimakkaan valon, jonka avulla voitiin tilapäisesti parantaa näkyvyyttä ja havaita maastossa tapahtuvaa liikettä. Tavanomaisten valaisupatruunoiden paloaika oli patruunatyypistä riippuen usein noin 5–10 sekuntia. Lisäksi käytettiin laskuvarjolla varustettuja valaisupatruunoita, joiden valopanos laskeutui hitaammin. Laskuvarjorakenteen ansiosta valaisuvaikutusta voitiin pidentää, ja joidenkin patruunatyyppien paloaika ylitti 10 sekuntia. Todellinen valaisuaika riippui kuitenkin käytetyn ampumatarvikkeen rakenteesta ja pyroteknisestä koostumuksesta.

Ampuminen

Merkinantopistoolin käyttötapa määräytyi ensisijaisesti tehtävän sekä käytettävän ampumatarvikkeen ominaisuuksien perusteella. Valaisu- ja merkinantotehtävissä pyrittiin erilaisiin vaikutuksiin: valaisussa tavoitteena oli tuottaa mahdollisimman pitkäkestoinen ja laajalle alueelle ulottuva valaistus, kun taas merkinannossa keskeistä oli valomerkin selkeä havaittavuus ja sen lähtöpaikan tunnistettavuus.

Historiallisissa käyttöohjeissa valaisu- ja merkinantotehtäville määriteltiin toisistaan poikkeavia laukaisukulmia. Valaisutehtävissä korostettiin valopanoksen ilmassaoloajan ja valaistavan alueen välistä suhdetta. Merkinantotehtävissä puolestaan pyrittiin siihen, että valomerkki olisi mahdollisimman yksiselitteisesti yhdistettävissä sen lähettäneen joukon sijaintiin. Käytännön toteutukseen vaikuttivat myös maastonmuodot, sääolosuhteet ja näkyvyys.

Tavanomaisen merkinantopatruunan valopanos saattoi nousta noin 30–60 metrin korkeuteen. Valon voimakkuus ja paloaika vaihtelivat kuitenkin huomattavasti ampumatarvikkeen tyypin ja valmistajan mukaan. Eräiden valaisupatruunoiden valovoimaksi on ilmoitettu noin 20 000 kandelaa ja paloajaksi 5–10 sekuntia. Kandela (cd) on SI-järjestelmän valovoiman yksikkö, joka kuvaa valonlähteen tiettyyn suuntaan säteilemän näkyvän valon voimakkuutta. Valaisupatruunan käytännössä tuottamaan valaistukseen vaikuttivat valovoiman lisäksi valopanoksen korkeus, paloaika, säteilyn suuntautuminen sekä vallitsevat sää- ja näkyvyysolosuhteet.

Merkinantopistoolien pyrotekniset ampumatarvikkeet muodostivat siten monipuolisen mutta teknisesti rajallisen viestintä- ja valaisujärjestelmän. Toisen maailmansodan olosuhteissa niiden merkitys perustui ennen kaikkea yksinkertaiseen rakenteeseen, suhteellisen nopeaan viestien välittämiseen sekä mahdollisuuteen käyttää niitä riippumatta sähköisistä viestintäyhteyksistä.

Tekniset tiedot

Tuotanto

Leuchtpistole 34 (LP 34) -merkinantopistoolin suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota rakenteen keventämiseen ja aseen käytettävyyteen sotilaallisissa kenttäolosuhteissa. Aseen runko valmistettiin alun perin duralumiinista, jonka koostumus oli noin 95 prosenttia alumiinia, 4 prosenttia kuparia ja 1 prosentti magnesiumia. Tämän kevyen mutta suhteellisen lujan metalliseoksen käyttö mahdollisti aseen kokonaismassan pienentämisen verrattuna aikaisempiin teräsrunkoisiin merkinantopistooleihin.

Varhaisissa LP 34 -malleissa käytettiin 230 millimetrin pituista teräspiippua, joka korvattiin myöhemmässä tuotannossa lyhyemmällä, 155 millimetrin piipulla. Rakenteellisen muutoksen seurauksena aseen kokonaismassa pieneni noin 70 grammalla. Lyhyempi piippu paransi aseen käsiteltävyyttä ja helpotti sen kuljettamista osana sotilaan henkilökohtaista varustusta.

Leuchtpistole 34 -merkinantopistoolia valmistettiin Saksassa kolmen merkittävän ase- ja metalliteollisuusyrityksen toimesta. Valmistajina toimivat Waffenfabrik Carl Walther Zella-Mehlisissä, Erfurter Maschinenfabrik Berthold Geipel GmbH (ERMA) Erfurtissa sekä Berlin-Lübecker Maschinenfabriken Bernhard Berghaus Lübeckissä.

Valmistajien tunnistamisessa käytettiin yrityskohtaisten merkintöjen lisäksi Saksan asevoimien käyttöön ottamia kirjain- ja numeromuotoisia valmistajakoodeja sekä Waffenamt-tarkastusleimoja. Näiden merkintöjen avulla voidaan tarkastella aseiden valmistusajankohtia, tuotantopaikkoja ja sotilaallista hyväksyntää.

• - Waffenfabrik Carl Walther, Zella-Mehlis (ac / WaA 359)
• - Erfurter Maschinenfabrik Berthold Geipel GmbH (ERMA), Erfurt (ayf / WaA 280)
• - Berlin-Lübecker Maschinenfabriken Bernhard Berghaus, Lübeck (237, S/237, duv / WaA 214)

euchtpistole 34 -merkinantopistoolien kokonaisvalmistusmääräksi on arvioitu noin 500 000 kappaletta. Tästä määrästä arviolta 9 000 asetta valmistettiin kokonaan teräsrakenteisina. Vuonna 1943 duralumiinin käyttöä aseen runkomateriaalina vähennettiin ja tuotannossa siirryttiin sinkkiseoksesta valmistettuihin runkoihin. Piippujen valmistusmateriaalina säilyi edelleen teräs.

Materiaalimuutoksia voidaan tarkastella osana Saksan sotateollisuuden laajempaa pyrkimystä säästää strategisesti merkittäviä raaka-aineita ja sopeuttaa tuotantoa sota-ajan materiaalitalouden asettamiin rajoituksiin. Erityisesti alumiinin käyttöä pyrittiin kohdentamaan sellaisiin sotateollisuuden tuotantokohteisiin, joissa sen ominaisuudet olivat välttämättömiä. Sotilaskäytön ohella Leuchtpistole 34 oli saatavilla myös kaupallisilla markkinoilla. Aseen myyntihinnaksi on ilmoitettu 70 valtakunnanmarkkaa (Reichsmark, RM).

Waffenfabrik Carl Walther

Waffenfabrik Carl Walther oli Leuchtpistole 34 -merkinantopistoolin alkuperäinen kehittäjä ja yksi sen keskeisistä valmistajista. Zella-Mehlisissä sijainnut asetehdas aloitti LP 34 -mallin valmistuksen vuonna 1934, ja tuotanto jatkui toisen maailmansodan päättymiseen saakka vuonna 1945. Varhaisissa Waltherin valmistamissa merkinantopistooleissa käytettiin yrityksen nimeen ja valmistuspaikkakuntaan viittaavia merkintöjä, kuten Walther ja Walther Zella-Mehlis. Merkinnät mahdollistivat valmistajan tunnistamisen ennen sotateollisuuden valmistajakoodijärjestelmän laajamittaista käyttöönottoa.

Kesällä 1940 Waltherin valmistamissa aseissa siirryttiin käyttämään kolmikirjaimisten valmistajakoodien järjestelmään kuuluvaa kaksikirjaimista tunnusta ac. Merkintä korvasi aikaisempia valmistajan nimeen perustuneita tunnuksia ja oli osa Saksan sotateollisuudessa toteutettua valmistajatietojen yhdenmukaistamista ja peittämistä. Waltherin valmistamissa LP 34 -merkinantopistooleissa esiintyi myös Waffenamt-tarkastusleima WaA 359, joka osoitti aseen kuuluneen sotilaallisen tarkastusjärjestelmän piiriin.

ERMA

Erfurter Maschinenfabrik Berthold Geipel GmbH (ERMA) oli Erfurtissa toiminut saksalainen aseteollisuusyritys, joka osallistui Leuchtpistole 34 -merkinantopistoolien valmistukseen vuodesta 1937 alkaen. Yritys oli osa Saksan kasvavaa ase- ja sotatarviketeollisuutta, jonka tuotantokapasiteettia laajennettiin huomattavasti 1930-luvun jälkipuoliskolla.

ERMA:n valmistamissa varhaisissa LP 34 -merkinantopistooleissa käytettiin valmistajamerkintää ERMA-ERFURT, joka ilmaisi sekä valmistaneen yrityksen että tuotantopaikkakunnan. Kesällä 1940 valmistajamerkintä korvattiin koodilla ayf, jota käytettiin yrityksen sotilastuotannon tunnistamiseen. ERMA:n valmistamiin aseisiin liittyi myös Waffenamt-tarkastusleima WaA 280. Valmistajamerkintöjen muutokset muodostavat merkittävän tunnistusperusteen tarkasteltaessa säilyneiden LP 34 -merkinantopistoolien valmistusajankohtia ja tuotantohistoriaa.

Bernhard Berghaus

Berlin-Lübecker Maschinenfabriken Bernhard Berghaus oli Lübeckissä toiminut saksalainen teollisuusyritys, joka aloitti Leuchtpistole 34 -merkinantopistoolien valmistuksen vuonna 1937. Yritys kuului Saksan sotateollisuuden alihankinta- ja valmistajaverkostoon, jonka tehtävänä oli täydentää asevoimien tarvitsemien aseiden ja varusteiden tuotantoa.

Berghausin valmistamissa LP 34 -merkinantopistooleissa käytettiin tuotannon eri vaiheissa useita valmistajakoodeja. Merkintäjärjestelmän muutokset liittyivät Saksan sotateollisuuden valmistajatunnusten uudistamiseen 1930-luvun lopulla ja toisen maailmansodan aikana. Berghausin valmistamissa aseissa on valmistajan leimoja seuraavasti; 1938 = S/237, 1940 = 237, 1941 = duv ja 1943 = 43 duv.

ϟϟ-Division Nord

Saksan 6. SS-Gebirgs-Division Nord osallistui toisen maailmansodan aikana sotatoimiin Kuusamo-Kiestinki suunnalla. Divisioonan varustukseen kuului myös Leuchtpistole 34 -merkinantopistooleja, joita käytettiin joukkojen väliseen merkinantoon, toiminnan koordinointiin ja taistelukentän valaisemiseen. Merkinantopistoolit olivat osa saksalaisten joukkojen tavanomaista viesti- ja taisteluvarustusta, ja niiden käyttö oli erityisen merkityksellistä Pohjois-Suomen vaikeakulkuisessa maastossa sekä pitkien pimeiden vuodenaikojen aikana.

Lähdeluettelo

• - The 34 Heer model, url: http://www.leuchtpistole.free.fr, 5.1.2023
• - Merkinantopatruuna, url: https://www.waffenlager.net, 5.1.2023
• - The evolution of Die Leuchtpistole, https://bergflak.com, 5.1.2023

29.12.2022 (7.11.2026 13:44)